lauantai 21. helmikuuta 2009

PAULIINALLE

Vähiten odotin saavani kommettia Sinulta. Reetta ei edes tiedä tekstistäni mitään. Jätin sen hänelle löydettäväksi. Ainoa tekemäni linkkaus on blogilista.fi.

Niistä enon neuvoista. Enot harvemmin kuuluvat sisäpiiriin. Yleisesti ottaen; silloin kun niitä neuvoja  tyrkytetään, ne eivät kelpaa. Silloin kun niitä pyydetään, on jo liian myöhäistä niitä antaa. Vääriäkin voivat olla, jos arvomaailmat ovat erilaiset. 

Miesasioissa  Reetalle suosittelemani symbolinen hajutesti pätee globaalistikin: Onnellinen aamulla; onnellinen koko vuorokauden. 

Muutama neuvo kuitenkin:

1. Tee itsellesi vapaaehtoinen eläkevakuutus ja vaadi jokaisen työnantajasi maksavan sen maksut.

2. Tee itsellesi vapaaehtoinen sairauskuluvakuutus ja vaadi jokaisen työnantajasi maksavan sen maksut.

Jos et tee neuvojeni mukaisesti, huomaat olleesi väärässä sairastuessasi tai tullessasi vanhaksi. Omat kokemukseni ovat vasta alkua tulevasta kurjuudesta.




sunnuntai 15. helmikuuta 2009

REETTA TÄYSI-IKÄISEKSI

Päivin tytölle, Reetalle, on kasaantunut omituinen joukko siirtyneitä geenejä. Biologisilta isovanhemmiltaan taiteellisuutta, ja varmastikin vain oikealta isoisältään mielikuvitusta. Äidiltään rakkauden elukoihin ja idealistisen käsityksen onnellisuudesta, johon pyritään ja jota tavoitellaan rahasta, urasta ja pettymyksistä huolimatta. 

Itsestäni Reettaan ei tietenkään ole tarttunut mitään; paremminkin voi olla toisin päin. Ne harvat hetket kun ollaan puhuttu jostakin asiasta ovat olleet hämmentäviä. Oma tunneälyni kun on hanurista, niin Reetan tunneäly tuntuu olevan joskus vähän johdateltavissa. Onneksi/toivottavasti vain pikkuasioissa.

Kirjoittelen tähän nyt muita asioita kuin Joonakselle. Sattui vaan niin, että Joonaaksen osalle lankesi enemmän globaaleja mietteitä, koska hän on muutaman kuukauden vanhempi. Jos kiinnostaa, niin katsokaa aiempia tekstejäni. 

Jo pallerona Reetta oppi touhuamaan itsekseen ja kehitteli omat leikkinsä vaivaamatta paljonkaan vanhempiaan. Nimesi mökin lähistön maamerkitkin kaikkiin tarttuvalla tavalla. Rusetti- ja telkkarikivet ovat jo siirtymässä mökkinaapurienkin käyttöön.

Siinä missä Joonas on jo pienenä vanhempiensa toimesta pantu ammattigolfarin kasvuputkeen, sai Reetta varmaankin hevosharrastuksensa Päiviltä geneettisesti ihan vaan rakkaudesta eläimiin. Muistelen Reetan joskus puhelleen biologian opinnoista. Siinä peruste jatkotekstille!

Reetta päässee valitseman, opintonsa, alansa, uransa ja harrastuksensa aivan vapaasti. Lähipiiristä varmaankin vain kannustetaan tulevaa valintaa oli se sitten mikä tahansa; ihan vaan rakkaudesta elämään. 

Reetalle pitäisi antaa naisen malli. Laurako? Päivikö?, Tuuliko?Kaikki erilaisia. Omasta mielestäni mummo on paras. Mummo pienellä kirjoitettuna tarkoittaa mummoja yleisesti ja erityisesti vaimoani, siis Reetan mummoa, ja äidinpuoleista mummoani. 

Mikä näistä mummoista tekee niin vahvoja. Tässä tarkoittamillani mummoilla on yhteistä se, että he ovat pitäneet perheen koossa, siitä huolimatta kuinka paskamaisia, sottaisia ja juoppoja äijiä - itseni mukaanlukien - he ovat naineet. Mistä on kysymys? Rakkaudesta vai yhteisöllisyydestä? Uskon mummojen vahvuuden perustuvan geneettiseen yhteisöllisyyteen. Siis perinteisiin äidinvaistoihin, joiden voimalla koko nykyinen nisäkäskunta on kehittynyt ja säilynyt. Vaan on meitä miehiäkin tarvittu. Miesten yhteisöllisyys on täydentänyt lajien säilymistä ruoanhankinnan ja turvallisuuden puolustamisen kautta. Sekin geeneistä lähtöisin.

Tätä kirjoittaessani itsellenikin vasta selvisi, miksi KOM-teatterin naisköörin huutavalla äänellä laulamat säkeet: "Pakko on taistella, kuolla tai voittaa.." Kansainvälisestä tuntuvat niin karmivilta. Ne ovat luonnottomat muultakin kuin kommunistisen aatteen perusteelta.

Vähänkin pidemmälle viety biologian (historian, kemian, teologian, fysiikan ja matematiikan, geologian) opiskelu kyseenalaistaa useampiakin perinteisiä ja nykyaikaisia uskomuksia. 

Jotta en nyt vahingossakaan loukkaisi mahdollisten lukijoiden arvomaailmaa, niin esitän ensin kysymyksen ja sille hyväksyttäviä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kas näin:

ONKO JUMALAA OLEMASSA?

Ei, jos uskomme Darwinin "Lajien synty"- teoksen ja sen poikimien jatkotutkimusten tuloksiin.

Kyllä, jos uskomme jonkin korkeamman voiman ohjanneen lajien kehitystä matemaattisesta todennäköisyydestä huolimatta.

ONKO IHMINEN LUOMAKUNNAN KORKEIN OLENTO?

Ei: Lukumääräisesti, moraalisesti, eettisesti, organisatorisesti, motoorisesti jne...

Kyllä: Teknisesti?

VOIVATKO MIES JA NAINEN OLLA TÄYSIN TASA-ARVOISIA?

Ei, koska: Darwin oli oikeassa.

Kyllä, mutta: sukupuolten geenit on ensin manipuloitava yksineuvoisiksi.

VOIDAANKO ILMASTONMUUTOS TORJUA?

Ei: Poliittisesti, taloudellisesti, historiallisesti ja geologisesti mahdoton tehtävä.

Kyllä: Jumala (Allah, Buddha jne.) auttaa!

Onneksi olkoon Reetta! Olet nyt täysi-ikäinen Taidat päästä äänestämäänkin tänä vuonna; ihan eurovaaleissa. Valitse viisaasti! Jos haluat apua valintaasi, niin lue se, mitä Joonakselle kirjoitin tässä samassa blogissa. Saatat olla eri mieltä; äänestä tuntosi mukaan!

Kolme neuvoa:

1. Jos haluat uraohjukseksi, nai rikas mies, jotta voit hankkia lapsillesi imettäjän, palvelijan ja kotiopettajan. Hauskat päivät - ikävät yöt! (*)

2. Jos haluat rakkausavioliiton: Kun kaikki muu on kohdallaan, niin pistä ukko hikoilemaan päiväksi vaikka ojankaivuuseen ja haista sen pesemätöntä kainaloa seuraavana aamuna. Haiseehan se tietysti. Vaan jos se haju on hyvä niin "go for it".

3. Nyt kun se ukkokin jo tuli valittua, niin hankkikaa asunto, joka on vähintään 8 metriä nykyistä merenpintaa korkeammalla. Hoitui se ilmastomuutoskin kerralla. 

(*)    Olet tyttö, tuleva nainen ja äiti. Haaveilet varmaankin myös sitä, että tulevien lastesi isä jakaa tasan tulevan esikoisesi hoidon. Vääremmässä et voi olla, ellet löydä poikaa, joka on koko lapsuutensa ajan leikkinyt nukeilla ( olematta homo ) ja kestänyt tarha- ja koulukiusaamisen hengissä. Ei niitä ole vielä. Viljamista ja Eeliksestäkään ei voi sellasia tulla kun ei niiden ikäkavereitaankaan siihen opeteta. Sitten kun niitä miehiä jostakin alkaa löytymäään, niin naisten pitää alkaa tienata rahaa ruokaan. Se imetysvaihe on vähän ongelmallinen. Meistä äijistä ei ole siihen!