Maan johto; siis hallitus, eduskunta ja johtavat virkamiehet, ovat ratkaisseet pulmat näin:
Hallinnon tehostamiseksi:
-Sidotaan puoluerahoitus indeksiin
-Ei missään tapauksessa alenneta kansanedustajien eläke-etuisuuksia
-Eduskunnan kuluille ei saa asettaa rajoituksia; Ei-parlamentaarisesti palkattuja avustajia, juhlaviinejä ja tilausoopperoita on saatava edellenkin hankkia ilman kontrollia
-Eduskunnan kuluille ei saa asettaa rajoituksia; Ei-parlamentaarisesti palkattuja avustajia, juhlaviinejä ja tilausoopperoita on saatava edellenkin hankkia ilman kontrollia
-Kehitysmaille annetaan parisataa miljoonaa ilmastomuutoksen torjuntaan
-Tuetaan ylikalliita energiamuotoja
-Perustetaan Saaristomeren kansallispuisto
-Tehdään säätiölakiin taannehtiva muutos harmaan puoluerahoituksen laillistamiseksi
-Kiukutellaan eduskunnan ainoalle edestäjohtajalle - Niinistölle - puhemiesvaaleissa

Ratkaisun rahoittamiseksi:
-Alennetaaan valtionverotusta ja pakotetaan kuntia nostamaan verotustaan vähintäänkin vastaavasti
-Korotetaan vientiteollisuuden ja kansalaisten energiaverotusta
-Muutetaan aiemmat ilmaispalvelut - kuten kirjastot - maksullisiksi yms.
-Eläkeikää korotetaan, perusturvaa ja työttömyyskorvauksia alennetaan

-Varmaankin myös harkitaan myöntää oitis kertalaukeavan aseen kantolupa kaikille virallisen köyhyysrajan alla eläville kansalaisille itsemurhan tekemiseksi yms..
Lukeekaa uudelleen blogini "Häväistyskijoitus"
Lukeekaa uudelleen blogini "Häväistyskijoitus"
Vaalikarjan (sen jota johdetaan edestä) luonnolliset odotukset:
-Vuosi vuodelta kaiken on tultava paremmaksi
-Parantumisen on kohdistuttava oikeudenmukaisesti koko kansaan
-Pakkotilantessa koko kansa joustaa, jos johtajat joustavat edellä
-Pakkotilantessa koko kansa joustaa, jos johtajat joustavat edellä
Edunvalvojien luonnolliset odotukset:
Edunvalvojia ovat esim. työssäkäyvien, opiskelijoiden, köyhien, eläkeläisten, vanhojen, sairaiden, veteraanien, invalidien, ammattiliitot, työnantajajärjestöjen, kirkkojen, vammaisten, yksinhuoltajien jne. järjestöt ja niiden kellokkaat (karjan johtavat eläimet). Edestä johdettuina ne odottavat vähintään samoja etuja kuin kansanedustajillakin on ja vielä puoluerahoituksen indeksisidonnaisuudella. Tietysti vielä se reaalinen parannus vähintään kerran vuodessa. Ja kun ne eivät niitä saa, ne kapinoivat. Oikeutetusti? Varmasti.
Poliitikot perustelevat etunsa sillä, että heidän työnsä on pätkätyötä. Niinhän se onkin! Tasapuolisuuden vuoksi yleisten työ, työterveys- harrastus- ja eläke-ehtojen tulee siten olla ihan samat kuin muillakin pätkätyöläisillä. Palkka tietysti työn vaativuuden mukaan, vaan ei mitään ylimääräistä lukuunottamatta tietysti tukiryhmää ja verkostoa, joita ilman ehdollepääsykin on jo ihan mahdotonta. Kyllä se tukiverkosto töitä järjestää vaalitappionkin jälkeen, tosiystäviä kun ovat! Jos eivät järjestä, niin ei niillä varmaan ollut puhtaat jauhot pussissa ennen vaalejakaan.
Paskaduuni sanoi Kari Häkämies sekä televisiossa että lehdessä sunnuntaina. Yksi tunnettu naispuolinen europoliitikko, jota jopa vähän arvostan (vain ja ainoastaan) hänen ilmasto- ja ympäristönäkemystensä ansiosta valitti kun pitää lentää ja matkustaa turistiluokassa reilu parin tunnin matka. Ei sieltä turistiluokan penkistä klamydiaa saa. Ei sitä (politikointia/pekkarointia/kähmintää ja omaneduntavoittelua) ole pakko tehdä. Jos ei muuta duunia saa, niin samaan soppajonoon vaan niinkuin muutkin luuserit.
Teenpä siis rakentavan ehdotuksen kun vuodenaikakin on ihan sopiva. Aatepoliittinen koulutus- ja rekrytointimatka: Tilataan Ukrainasta kaikki niillä olevat maailman suurimmat kuljetuskoneet. Merkkiä Antonov, vuosimallia vanha.
Kootaan Seutulaan kaikki eduskunnasta palkkaa saavat, ministeröiden, virastojen, kaupunkien, kuntien ja puoluetoimistojen, ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen top ten. Rahat, passit, arvoesineet ja luottokortit takavarikoidaan! Lastataan halukkaat (pitäähän pyrkyä olla narsisteillekin) koneisiin satunnaisessa järjestyksessä. Evääksi annetaan aski tulitikkuja ja laskuvarjo. Lennetään jonossa suoraan itään. Tunti Uralin jälkeen joka toinen kone kääntyy vasempaan ja joka toinen oikeaan. Pudotetaan/heitetään viiden sekunnin välein ukrainalaisen hyppymestarin valvonnassa. Ennen eduskuntavaaleja takaisin selvinneet hyväksytään ehdolle. Seutulassa luopuneet pannaan työnhakijoiksi virolaiseen vuokratyönvälitysfirmaan.
Hypänneillä on runsaasti aikaa panna, johtajuus- ja tiimityöskentelykykynsä sekä arvomaailamansa uuteen järjestykseen tarpomisen aikana. Ryhmittymätkin muuttuvat matkan varrella. Joku porukan helmistä saattaa kirjaimellisesti joutua suden suuhun tai kaverin ruoaksi. Mutta löytyihän johtajuutta ja uusia selviytymissatrategioita!
Nöyryyttä lisää paluunjälkeinen havainto, että maa edelleen elää entisellä tavoin. Mitä nyt pari juorulehteä on tehnyt konkan! Sailakset ja tarastit, haloset, lylyt ja laatuset yms. ovat varhaiseläkkellä paetakseen hengissäselviytyvien uudelleenherännyttä aatteellisuutta, luovuutta, henkistä voimaa ja päättäväisyyttä.
Esitänkö uutta extreme-tv-konseptia. Enpä tietenkään. Suomalaista arkipäivää reilut sata vuotta sitten. Siperiasta selviyti myös P.E. Svinhufvud, joka antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen 1917.
Vastaavan elämänkokemuksen omaavia kansanjohtajia löytyy tänäkin päivänä kaikkien diktatuurien sisältä ja reuna-alueilta - vieläpä elävinä. Eivät he ole yksin selvinneet. Henkisesti lujimpina ja aatetovereidensa tukemina he ovat valtansa ansainneet mahdollisista puutteistaan huolimatta mutta aina johtamalla edestä.
Niinistön lisäksi vain Väyrynen yrittää ainoana poliittista irtiottoa. Paavolle paha on vaan neljän ison K:n kuihtuminen: Keminmaa, Keskusta, Kekkonen ja KGB. Muu porukka on kuin kanihäkin pohja; mahdoton erotaa ravintoa paskasta.
Tämänpäiväinen puhemiesvaali osoitti selvästi, että eduskunta pitää itseään kansakunnan eliittinä, jonka etuihin ei saa puuttua. Mentiin ihan Pohjois-Korean linjoille. Siellä kuollaan miljoonittain nälkään kun johtaja lihoo ja leikkii ohjuksilla ja pommeilla. Kansanedustajat tekivät tänään itselleen karhunpalveluksen. Veikkaanpa, että seuraavassa presidenttigallupissa Niinistö saa 80%:n kannatuksen ja eduskuntavaaleissa osallistumisaste laskee 5%-yksikköä.
Mikähän mahtoi olla pääsihteeri Seppo "Lista" Tiitisen rooli kapinaliikkeessä? Mieshän on tunnettu suomettumisen reliikkinä ja maailman pisimpänä avoimena piikkinä, joka ei taatusti ole pätkätyössä.
Jos vaali olisi ollut julkinen, niin kansakin tietäisi, ketä ei missään tapauksessa äänestetä seuraavissa vaalaissa. Toisaalta vaalin tuloskin olisi ollut erilainen.