perjantai 9. toukokuuta 2008

SUOMI MUKANA MAAILMAA PELASTAMASSA

KvG ( katoin v---u Googlesta ) vähän tilastoja. Tutkin maailman sähkönkulutuslukuja. Kun Kioton sopimuksella on nyt päätetty, että USA, Kiina, Venäjä ja Intia saavat kasvattaa saavuttamallaan vauhdilla sekä tuotantoaan, että hiilidioksidipäästöjään, muun maailman kustannuksella, niin ajattelin laskeskella, mitä se meille eurooppalaisille merkitsee.

Tiedän hyvin, ettei sähkön kulutusluvut kata koko energian kulutusta, mutta kun saastuttava teollisuus käyttää noin puolet tuotetusta sähköenergiasta, päätin ottaa sen lähtökohdaksi ja arvioida muun energian käytön kasvavan suorassa suhteessa sen kanssa. Siis: lisääntyvä tuotanto -> lisääntyvä sähkönkulutus -> lisääntyvät kuljetukset yms -> kasvava öljyn ja kaasun kulutus jne.

Lähteenä käytin ikiluotettavaa CIA: The World Factbook 2007-julkaisua. ( vrt. The Weapons of Massdestruction, hahahaa! ). Oleellisimmat havaintoni olivat seuraavat:

Maailman sähkönkulutuksesta suomalaisten osuus on 0,5 %. Suomi on siis todella päässyt tässäkin asiassa ytimeen - todella sen alkeishiukkaseksi. Koko EU:n osuus 2004 oli 16,6%. Rosvojen; siis USA, Kiina, Venäjä ja Intia, 48,8 %. EU:stakin pitäisi poistaa ainakin Italia, Kreikka, Espanja ja Ranska (6,2 % ), jotka eivät direktiivejä kumarra. ( Puola ja muut kaalimaat eivät vielä olleet jäseniä.) Maailman parannus siis jää käytännössä Kunnollisille EU-maille ( 10,4 % ) ja Japanille ( 5,4 % ). Kun rosvomaat kasvattavat tuotantoaan/kulutustaan keskimäärin 6 %:n vuosivauhdilla tulee kilttien poikien vähentää tuotantoaan/kulutustaan/säästää muuten 18,5 %.SIIS VUOSITTAIN!! Muut 150 Kiotomaata vaan peesailevat. Ihan helppoa. Varsinkin kun on jo niin hyvin alkuun päästy. Tehdään näin:

- lopetetaan KELA:n sairauskulukorvaukset; nehän on muutenkin jo niin pienet, että niiden käsittelykulut ovat korvauksia suuremmat. Taksatkin täyttävät kohta 20 vuotta.

- Siirretään Eurooppa takaisin kivikauteen. Tähän menee noin 6 vuotta. Sitten on jo saatana muidenkin vuoro osallistua talkoisiin!

Sitäpaitsi varmaan kivikaudenkin ihmisillä oli kivaa - ainakin joskus. Ja kierrättämisestä ne tiesivät kaiken. Oli ne viisaita silloin.

Jos jotain jää yli, niin annetaan se Pietarin vedenpuhdistomon rahoitukseen, varsinkin kun jo viimeinenkin keskisuomalaisen mummonmökin puucee on kytketty kunnalliseen viemäriin pois Itämerta pilaamasta.

Ei kommentteja: