USKONTO JA DEMOKRATIA
Olen lueskellut aluksi sekavaa ja pitkästyttävää romaania. Sivulla 157 havahduin. Tajusin ohi vilahtaneen mahdollisesti jotakin mielenkiintoista. Luin uudelleen nyt jo paremmin keskittyneenä. Kirjailija oli pannut omia ajatuksiaan romanialaisen professorin suuhun otsikon aiheista.
"Demokratia toimii protestanttisessa kansakunnissa. Se toimii juuri ja juuri katolisissa kansakunnissa. Se ei tomi lainkaan ortodoksisissa kansakunnissa." Loistavaa, hienoa! Näinhän sen täytyy olla. Muslimeista proffa ei puhu ei pukahda, mutta ne sopivat hyvin samaan logiikkaan. Mielenkiintoinen näkökulma.
No. Mies on väärässä. Käytän kirjailijan metodia perustellessani ajatustani.
Proffa perustelee: "Kysymys on itsenäisestä ajattelusta; siitä miten jumalan sanaa selitetään" Jatkan omin sanoin tiivistettynä.
Protestantit uskovat, että jumalan olemuksen ja sanan selvittämiseen tarvitaan vain Raamattu. Itsenäisyys.
Katolilaiset tarvitsevat vaikeissa kohdissa avukseen ripittäytymisen ja paavin. Tuettu itsenäisyys.
Ortodoksinen kirkko on yhteys maallisen ja hengellisen välillä. Se tapahtuu siten, että pappi astuu seinän läpi savuiseen kaikkein pyhimpään ja palattuaan kertoo, mitä on hänelle on taivaasta viestitetty. Diktatuuri. Sama juttu myös politiikassa sanoo proffa.
Jatkan tästä - mihin proffa lopettaa - eteenpäin väittämällä, että johtavat poliitikot muuttuvat "ortodoksipappipoliitikoiksi" ja romuttavat demokratian heti ensi töikseen asemansa vakiinnutettuaan.
Suurten päätösten edellä poliittinen eliitti, eli hallituksen suurimpien ryhmien kärki, kokoontuu "pimeään, savuiseen ja kaikkein pyhimpään" päättämään asiasta. Seuraavaksi sitoututetaan tukipuolueiden puheenjohtajat. Sitten välitetään "jumalan" sana rivikansanedustajille. Kyseessä on peitelty käskytys äänestyskäyttäytymisetä. Rikkomukset on sanktioitu epädemokraattisesti laadituilla säännöillä. Näennäisdemokratiaa.
No niin. Toimivan demokratian edellytykset siis olivat: protestanttisuus ja itsenäinen ajattelu. Edellytysten siis täytyy täyttyä samanaikaisesti. Todistin juuri toisin. Siksi kirjailija tai professori on väärässä.
Valitettavasti sama toistuu kaikissa vaaleilla valituissa organisaatioissa. Paska juttu demokratian kannalta. Hyvä sentään, että päätöksiä saadaan edes aikaiseksi.
Onko tästä mitään hyötyä? Onko tässä mitään järkeä? No ei tietenkään! Hakemalla haettu tilaisuuas viisatella. Vaalitkin tulossa.
PS. Ovet eivät aukene Suomelle kansainvälisiin pöytiin niin kauan kuin ulkoministerinä on Tuomioja. Se nähtiin taas eilen.
perjantai 19. lokakuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti