ENSIMMÄINEN RASTI


Tulin eilen kotiin viikon sairaalareissulta. Mennessä olin todella heikossa hapessa. Kolmantena päivänä vireyteni alkoi jo kohota ja heti saatuani tietokoneen aloin tehdä muistiinpanoja, koska keuhko-osasto oli jälleen kerran saanut sappeni kiehumaan. Käynnistin siis sen saman tietokoneen, jonka olin juuri tähän tarkoitukseen erikseen ostanut - viisi vuotta sitten - tiedostettuani sairaalakierteen käynnistyvän väistämättä ennen pitkää. Siis nyt. Vasta nyt. Pari vuotta yliajassa.

Sairaalakin mukaanluettuna ainoastaan Päivi tuntui tajunneen, mistä on kysymys. Soitti ja sanoi jotenkin näin: "Nyt se alkaa, pelottaako?" Ei pelota. Tiesin, että se alkaa. Sitä en tiennyt miten ja milloin se alkaa. Olin valmistautunut siihen sekä henkisesti, että aineellisesti. Minulla on oma logiikkani. En tuputa sitä kenellekään, koska samasta asiasta jollakin toisella voi olla ihan toiset ja yhtä perustellut käsitykset, joihin ei ole sopivaa ulkopuolisten puuttua. Vastavuoroisesti odotan muiden kunnoittavan omaa näkemystäni, jota vain itselläni on vapaus päivittää.

Tässä se nyt tulee; tämän kirjoituksen keskeinen sisältö eli substanssi:

Valistaa saa. Tuputtaminen, rajoittaminen, estäminen ja vaikeuttaminen on epäeettistä ja törkeää puuttumista yksilön omaan käsitykseen ihmisarvoisesta elämästä, jonka tulee säilyä koskemattomana viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti.

Voisin lopettaa tähän, vaan en lopeta. Pitää antaa opponenteille mahdollisuus vakuuttua siitä, että kirjoittajan esittämät ajatukset ovat hapenpuutteesta kärsivien aivojen tuottamia horinoita, joita kirjoittaja itse pitää viisauden ja elämänkokemuksen huipentumana.

Jatketaan. Kävin tuon luonnoksen läpi ja poimin siitä neljä kohtaa, jotka jurppivat eli siis loukkavat käsitystäni ihmisarvoisesta elämästä.

1. Ambulanssilla sairaalaan hämärän rajamailla. Seuraavana päivänä edelleen huterana lääkäreiden kanssa selvittämässä mitä tapahtui mitään salaamatta (tupakointi, happirikastin), koska halusin pelata avoimin kortein ja pidin asioita oleellisena. Sillä siunaaman hetkellä tulinkin sitten syytetyksi rikolliseksi. Se, että olin yksitysesti hankkinut rikastimen täysin laillisesti siitä syystä, että joku asiantuntijamafia oli Kelan kanonisoimana laatinut ohjeet ensisijaisesti tupakoinnin vastustamiseksi ja vasta toissijaisesti potilaan olon helpottamiseksi. Se kanonisointi aiheuttaakin sitten sen, että niitä ei ole vapaasti ostettavissa ja hinnatkin ovat sen mukaiset. Ovat kyllä vapaasti maahantuotavissa.Voin olla väärässä määräysten ja ohjeiden suhteen ja olen valmis muuttamaan käsitykseni jos joku haluaa sen perustella niin että DI:kin ymmärtää. Siihen asti (ja siis vain minulle) se on niinkuin sen esitin.

Se, että minulla kaukonäköisesti oli se rikastin takasi sen, että olin tajuissani, kun ambulanssi tuli. Jostain Takavintturista noudettaessa olisin ollut tajuton, koomassa tai kuollut riippuen siitä, kauanko ambulanssin tulo kesti. Siis väärin pelastuttu. Omasta mielestäni olin ottanut presidentinkin edellyttämää vastuuta omasta elämästäni ja katsoin, että yhteiskunnan tulisi sitä syyllistämisen ja estämisen sijasta kannustaa, edistää ja tukea.

2. Rajoittaminen. Tässä tapauksessa suola. Typeryys vailla vertaa eikä enempien kommenttien väärti.

3. Estäminen. Tarkoituksella tai tyhmyyttään on huoneen ainoa potilaskäyttöön sopiva pistorasia sijoitettu ulottumattomiin katon rajaan. Hyväksyn kyllä, että hoitotyössä on häiriöherkkää elektroniikkaa ja sen toiminta on ensisijaista ja tärkeää. Silloin kun sitä ei ole lähituntumassa, pitää toipilaan vireyttä ja toipumista edistää ja tukea kaikin tavoin. Valitettavasti se vaan nykyaikana ei ole oikein mahdollista ilman sähköä. Vävyn kanssa ratkaistiin pulma ja yksi katonrajan pistorasia muutui neljäksi latiatasolla. Ei se ihan kirjaimellisesti määräyksiä noudattanut vaikka olikin täysin turvallinen.

4. Tupakkatuputus. Vähän sama kuin suola. Kun tupakoinnin lopettamisen vaikutus kohdallani eliniänodotteen pituuteen on viikkoja, korkeintaan muutamia kuukausia pyöritään pilkun väärällä puolella ja tuputuksesta seuraa vain pahaa mieltä molemmin puolin. Kaksi yritti. Olivat fiksuja ja lopettivat ensi vihjeestä. Ei kukaan tästä näppylöitä saanut.

Viideskin oli hilkulla. Jos olisin tilannut varjoainekuvauksen yksityisesti ja omasta mielestäni asettanut paikkani jonossa toisten käyttöön ja olisin pyytänyt lähetteen osastolta 32, jossa mm. verenohennukseni oli parhaiten tiedossa, voi vain arvailla mitä olisi tapahtunut ensityrmistyksen jälkeen. Ja niinkuin aina, kun projektimies haluaa tehtäväksi tai tehdä jotain, niin ennen aloitusta pitää olla Plan B ja vielä mielellään C. Oli ne, ja yhtäkkiä Osasto 32 olisikin kadottanut potilaansa puoleksi päiväksi ja saanut käteensä operaation dokumentit ja sepelvaltimotautiin liittyvän B-todistuksen, ei vinoiluna vaan palveluksena yhteiskunnalle. Jos olisin maanantai-aamuna tiennyt sen mitä tiesin keskiviikkona kello 14, olisi tämäkin hauskuus koettu.

Taas on kysymys vastuun ottamisesta omasta elämästä. Ymmärrän ja hyväksyn täysin sydänpotilaiden priorisoinnin ja kesälomakauden resussit ja juuri siksi olinkin valmis maksamaan omistani. Olinhan säästellyt; pahan päivän varalle. Suosittelen muillekin.

Alle 800€ kolmen päivän 15 tunnin (yht. 45h.) paastosta varjoainekuvaukseen on pilkkahinta, pallolaajennuksineen alle 4500, ihan ok. Eihän se ole vielä edes erikoislääkärin nettopalkkakaan. Tätä prosessia helpotti se, että olin jo reilu vuosi sitten käynyt läpi yksityiset sydänoperaattorit kun Mummolla oli tuntemuksia. Ohitusleikkauksia tarjosi vain kuopiolainen Cordia, joka on nyt jo linee historiaa. Pallolaajennuksiin asti päästään Töölön Mehiläisessä. Tuttu paikka polven tähystyksestä. Aikanaan soitin ja ajattelin. että viikkoja menee. Kysyivät ehdinkö kolmeksi: Katsoin kellosta alle tunti, ei ehdi. Onks huomiselle? On. No otetaan se.

Joku satunnainen lukija saattaa ajatella, että arvostelen julkista sairaanhoitoa huonosta palvelusta. Vääremmässä ei voi olla. Todella huolestuneeksi ja vihaiseksi tulisin silloin kun julkisella puolella on ylikapasiteettia - siis tehottomuutta. Julkiset palvelut eivät kertakaikkiaan voi perustua muulle kuin niukkuuden jakamiselle. Jos syntyy runsautta, on se leikattava pois tai alettava markkinoimaan sitä, missä tapauksessa julkinen muuttuukin yksityiseksi ja perustehtävä hämärtyy.

Se nyt on vaan kertakaikkiaan niin, että julkisella puolella potilas on koneiston raaka-aine. Siirtyessään privaattipuolelle hän muuttuukin asiakkaaksi ja saa asiakkaalle kuuluvan kohtelun. Kirjoitin siitä jo viisi vuotta sitten tutkiessani terveysyhtymän toimintokäsikirjaa, jossa erikoissairaanhoidon potilas määriteltiin (väärin) asiakkaaksi. Jo silloin totesin saman. Nyt en viitsi edes tarkastaa, mikä on vallitseva käsitys.

Palataan nyt siihen elämänkokemukseen. Viisaus pysyköön edelleen siellä, missä se minulla yleensäkin on, siis narikassa. Kun elämässä tehdään suuria päätöksiä evät ne yleensä synny kovinkaan systemaattisen ajattelun perusteella. Joka tapauksessa niitä on tullut matkan varrella tehtyä useita ja siinä yhteydessä tarkasteltua missä järjestyksessä elämän arvopalikat on. Ensimmäisen kerran tein sen tietoisesti vuonna 1977 erotessani kirkosta. Hämmästyttävää kyllä ne palikat on edelleen samassa asennossa. Vaikka tätä kirjoitankin ketunhäntä kainalossa, olen ne kyllä tässäkin yhteydessä käynyt läpi. Nyt se elämänkokemus auttaa itseäni ymmärtämään ne todelliset vaikuttimet, joihin päätökseni aikoinaan perustuivat. Kenellekään muulle elämänkokemuksestani ei ole mitään hyötyä.
Vuoden 1977 jälkeen olen pohtinut näitä asioita ainakin 1986, kun vapaaehtoisesti panin urani uusiksi, vuonna 2005 saatuani COPD-diagnoosin, 2007 sairaalareissuni jälkeen ja sitten nyt. Olen niitä kyllä muulloinkin tarkastellut. Siellä ei vaan ole mitään kiintopistettä, johon kytkeytyä ajallisesti. Oleellista on se, että yhtään tehtyä merkittävää päätöstä ei ole vielä toistaiseksi tarvinnut katua. Pienempiä kyllä roppakaupalla.

Miksi tämä kirjoitus? Sairaalareissuni oli sen verran järisyttävä kokemus, että se oli pakko purkaa jotenkin. Se oli tärkein syy. Vähäisempänä tulee ainakin muutaman hyvää tarkoittavan ihmisen toivoton yritys pelastaa minut itseltäni. Pahoittelen, jos tuli sanottua jotakin liian terävästi.

Lopuksi siitä ketunhännästä. Annan ilmeisimmän. Presidentillinen lainaus " vastuun ottaminen omasta elämästä", jonka olen ympännyt , vieläpä kahdesti, sellaiseen kohtaan, johon sitä ei kukaan ole koskaan tarkoittanut ja johon se ei kertakaikkiaan kuulu. Kun se tuli mieleen, en vaan voinut vastustaa kiusausta. Ne loput saatte löytää sitten ihan itse.

No niin, ensimmäinen tehtävärasti on valmis. Suuntaan seuraavalle. Tietäisi vaan kuinka kaukana se on!


PHKS, 11-14.5.2013 jäsentely, luonnos

Akuutti24, 2krt. 4+1pv.

Perustoiminnot hyvät ja kunnossa. Tekninen valmius odotettua parempi. Ainakin oma labra, magn.kuvaus sekä hyvä yht.työ KS:n kanssa (kaulavaltimoultra, silmätutkimus). Ainoa puute on palveukoseptissa.
Sairaan ja tuskissaanolevan on vaikea ymmärtää systeeemiä, jolloin luulee unohtuneensa rattaisiin ja hermostuu poukkoillen sinne tänne, päätyen pahimmassa tapauksessa ihan vika paikkaan. Pitäisi olla ”aulaemäntä”, joka säännöllisin välein tulee aulaan, valkkaa hermoimman yksilön ja selittää sille, että olet jonossa jatkoon tästä aulasta, odosaikaa ei voi sanoa, koska
hätätapaukset ajavat aina ohi. Kaikki saavat saman infon kerralla. Seurasin itse, kun uusia ihmisiä tuli samaan odotustilaan, tupsahtivat käsketyn viivan päästä, pälyilivät, pakittivat, palasivat, ja kyselivät: Mitä nyt tapahtuu, vaikka vastaanotossa oli selvästi sanottu minne mennä ja että kutsutaan nimeltä. Eihän se hädässä uppoa. Kysyn vaan mistä muualta saa aiakin 5 erikoislääkärin palvelukset neljässä päivässä ( 4 tapasin itse ) ilman ajanvarausta.
Kun seuraava kerta tulee osaan jo; siellä ne aulat on eriväristen lattiaraitojen päässä.


Käynnin jälkihoito onkin sitten ihan hanurista. Se oli umpierityselinten asiantuntijan lausunto. Tiivisti parille riville neljän päivän tutkimukset (hoito:verenohennus) ja omassa osassaan esitti natriumarvojen kontrollia seuraavalle viikolle terveyskeskuksessa. Enpä usko, että Natriumin lievä puutos (pienin 134) oli näköhäiriöni syy. Onhan se ollut jopa 118, enkä tiennyt mitään ennenkuin selkäleikkaukseni peruuntui. Omalta kannaltani katson siis asian olevan kesken ja pahalta näyttää, että niin se jääkin, kunnes näköhäiriö iskee neljännen kerran. Siis iloisiin näkemisiin Akuutti.

OS 54 KEUHKO, 1pv.

Uusi kokemus. Yleisesti ottaen ei muutosta viiden vuoden takaiseen KS-kokemukseen. Perushenkilöstö/palvelut hyvää ja tehokkuus oivallista. No sitte ne lääkärit taas. Tapasin vain yhden ja yhden tai sitten kaksi ja harjoittelijan. Lääkäri kuuli muttei kunnellut ja sehän on ihan entisen toistoa. Yksi suuttui, kun kerroin maahantuoneeni laillisesti happirikastimen. Käskin sen tulla hakemaan meiltä, jos sopiva laki löytyy. Se olennainen asia oli kuitenkin se, että halusin saattaa tietoon, että lähtötilanne oli +3l/min, eikä lisähapeton. Minusta oleellinen tieto, joka muuttui sanaharkaksi. No, siihen tarvitaan kaks.

 Se harjoittelija olikin sitten mukava tyyppi. Sanoi ottavansa valtimoverinäytteen, jolloin ilmoitin ettei se ollut suosikkilistani kärjessä. Kaveri hymyili iloisesti ja ilmoitti, ettei aio tehdä minusta neulatyynyä ja teki sitten minusta neulatyynyn. Siis kaks hutia.

Koska, eivät tienneet ahtaumani tilaa, ulkoistivat minut sydänpuolelle – luulisin. Saatoi siinä olla sekä imua, että työntöä. Samalla hengenahdistukseni muuttui keuhkopohjalta sydänperusteiseksi mitä heppoisimin perustein. Varsinkin, kun olin myöhemmässä lääkärihälinässä erottavinani lausuman: röntgenissä pneumoniasopiva-löydös. Siis kehkokuume (varmaan alkava, koska muistan Mummon oireet).

OS 32 PUMPPUSISÄTAUDIT, 5pv.

Maanantain iso lääkärikierros oli sketsin arvoinen farssi/komedia. 5 ihmistä seisoo konsoliensa ääressä näyttäen puhuvansa konsoleilleen, mutta puhuvatkin toinen toisilleen. Saattavat samalla tavalla heitää kysymyksen potilaalleenkin. Joka tapauksessa potilaan on tästä hälinästä koitettava poimia jotain järkeenkäyvää tilanteestaan. Loppuyhteenvetoa potilaalle ei vaan tule ja sitten jengi onkin tuulen viemää. Joltain unohtui potilaskohtaamisen luento tyystin. Jos ei empatiaa löydy omasta plakkarista, on kehitettävä maneeri. Session alkuun 10 sek. vuoropuhelua ja loppuun selkokielellä tiivistelmä potilaalle. Pitää sallia pari kysymysytäkin, vaikka ne jorinoita yleensä ovatkin.

Pumppuosastolle jouduin ihan ilmeisen väärän logiikan perusteella. Tottahan kokeet ja filmi osoitti pumpussa tapahtuneen jotain. Virhe lienee siinä, että tulkitsivat Akuutti24 käynnin syyksi pumpun eikä keuhkot. Vaan eihän KS:ssä tiedetä ahtaumani nykytilaa. Korjaus: saattaa niillä olla vuodelta 05 tai 06. On niillä spiroergometriakin, tosin melko varmasti feikki. Jätän syyn arvailujen varaan.

Tiistaina nuori lekuri yksin kierroksella huoneeseen. Kyseli ja kuunteli (sic.) ja kysyin että sopiiko minun tiivistää tilanne:” KAT:n finaalissa välttämättä alkavan sairaalakierteen ensimmäinen rasti.?”
?-merkki siksi, ettei keskussairaala voi tietää kattini tilaa kysymättä Hemosta tai teettämällä spirometrian. Ehdotin jälkimmäistä. Kuuli se, saa nähdä kuunteliko saati vielä ymmärsi. Kuuli ja ymmärsi, mutteivät halunneet. Ihan ok. Kertoikin sen, mikä vielä parempi.Hupaisaa: nykynuori opastamassa papparaiselle, ettei aina kaikkea voi saada.

Jos tiivistelmä on oikea, sairaanhoidon tehtävänä näkisin olevan nostaa ukko koivilleen ja palauttaa kotiin minimikustannuksin, kerta kerran jälkeen ja kun aika tulee, varmistaa kivuton lähtö.
.
Olen nyt odotellut jotain tapahtuvaksi perjantai-illasta lähtien ja 2 aamupäivää kolmeen asti ravinnotta ja tutkimuskaapu ylläni. Taas peruutus; huomenna sitten uudelleen. Jättäisvät tekememättä. Vienyt jo monta päivää sairailta vuode-ja hoitopaikan. Siis 4 päivää, huomenna (keskiviikko) viides!

Tätä ei usko kukaan: tänään kahden kieppeissä otin puhelimen käteeni ja olin juuri valitsemassa Mehiläisen numeroa kysyäkseni huomisen vapaista ajoista kuvaukseen ja mahd. pallolaajennukseen ja jos mahdollista; mutta ei välttämättä; perustuen PHKS:n esivalmisteluun. Hoitsu tuli ja sanoi, että nyt mennään ja mentiin kans!

Ja sitten vielä kaiken huippu. Ukko on elänyt jo kaksi vuotta kauemmin kuin katin eliniänodote-käppyrä edellyttää. Pyytää ruokaansa lisäsuolaa. Ruuantuoja sanoo kysyvänsä hoitajilta, koska suolaa kontrolloidaan. Se panee kaikki just sellaiseen välikäteen, joka eniten jurppii. Ei ne pystyneet hommaamaan Symbicort Forteakaan, vaikka pari päivää ennen kerroin sen loppuvan. No samalla kotoaa tuli sekä suola, että Symbicort.

Opetus: Valista. Jos aletaan rajoittaa, varaudu pettymään. Aina on keino kiertoon, ja sitä käytetään aina. Sitäpaitsi tilassani elävälle ihmiselle ei ole viisasta tuputtaa enää mitään, eikä rajoittaa mitään (ei edes happirikastinta). Syntyy vaan tilanne, jossa on pelkkiä häviäjiä. Ja ihan ykskaks se rikastinkin tupsahtaa just sinne minne pitikin ihan omia teitään ja HYVÄ HOITOTAPA- SUOSITUKSEN raamatukseen ottaneet ovat harmissaan ja vakaasti päättäneet kirrata nutturoitaan entistä tiukemmalle :-DDD. Sitäpaitsi lisähappi ja happirikastin ovat teknisesti sekä pyroteknisesti ihan eri juttu. Happi/CO2- problematiikkaa lukuunottamatta rikastimen saannin edellytykset panen pelkästään tupakanvastustuksen tiliin. Miten niin happi ei muka liukene tupakoitsijan vereen. Haha, olen itse elävä todiste päinvastaisesta. Tolla logiikalla kaikki tupakan sytyttäneet kuolevat niille sijoilleen, koska ilman happikaan ei liukene vereen. Oli niitä lisääkin, yhtä huvittavia, ja erikoislääkärit on pantu niitä esittämään vakavalla naamalla tai aivot narikassa.

Sitten vielä. Sairaalalla on kirjautumissivu PHKS-vierailijanettiin. Systeemi ei vain ole vielä valmis eikä siis toimi. Sitä olisi tarvittu jo viisi vuotta sitten. Kun se joskus valmistuu, niin se on saman tien elinkaarensa päässä. Hukkaanheitettyä rahaa ja resurseja.